keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Alku - jollekin?

Me lähdemme hyvissä ajoin ajamaan kohti Turkua ja perhetalo Heidekeniä. Siinä, meille vielä tuntemattomassa rakennuksessa, pitäisi olla alkuinfo. Vyötiäisellä on vapaapäivä ja ilmassa kiireettömyyden tuntu, melkein kuin tässä oltaisiin huviajelulla.

Sepänkatu 3 ei sano minulle mitään, mutta Vyötiäinen osaa paikallistaa sen: paikka on lähellä Turun Ammattikorkeakoulua, jossa hänkin on aikoinaan opiskellut. Huh, yksi murhe vähemmän siis! Toinen murhe nostaa päätään parkkipaikan löytämisen muodossa. Se on Turussa aina yhtä tuskaa, etenkin opinahjojen lähellä. Parkkiruutu löytyy kuitenkin ja olemme hyvissä ajoin paikalla.

Perhetalo Heideken on kaunis rakennus, vanha. Ihanat portaat, pikkuisia huoneita ja kokoontumistiloja. Alkuinfo pidetään pienessä salissa, joka ei oikeastaan ole kokoushuonetta kummoisempi. Se tulee täyteen - läsnä on parikymmentä ihmistä - ja lämmin syysaurinko nostaa huoneen lämpötilaa. Joku vetää kaihtimet kiinni.

Huomaan, että olemme melkein viimeisiä paikalle tulijoita, vaikka tilaisuuden alkuun on vielä kymmenen minuuttia. Huomaan varovaisen uteliaita silmäyksiä, hymynpoikasen siellä ja katseen täällä. Samalla asialla olemme. Näen myös meidän olevan sieltä vanhemmasta päästä..

Tilaisuudessa on läsnä kaksi sosiaalityöntekijää, toinen Turun kaupungilta ja toinen Pelastakaa lapsista. Turun kaupungin puolesta puhuva suosittelee sijaisvanhempitoimintaa ja kaikenlaisia tukiperhemuotoja. Varsinaisesta asiasta, adoptiosta, kertoo PeLan ihminen.

Sosiaalityöntekijä kertoo hyvin perusasioita kansainvälisestä adoptiosta. Alkuinfossa ei siis tullut mitään yllätyksiä vastaan. Lähinnä se oli mielenkiintoista, sillä se antoi PeLalle kasvot: tuossa noin, juuri tuollainen, siinä voi olla se ihminen jonka kanssa me pohdimme adoptiota. Joku tuon kaltainen, tuolla lailla puhuva. Samalla tuntuu huimalta kuulla naisen puhuvan lapsensa saaneista adoptoijista. Että lapsen voi oikeasti saada, sittenkin! Voiko sitä edes uskoa..

Itse en tahdo innostua, en tahdo haaveilla, tahdon olla jalat maassa. Painan tietoisesti jarrua ja pistän jäitä hattuun. Sosiaalityöntekijä sanookin, ettei lasta voi luvata kenellekään. Itsekin olen päätynyt ajattelemaan meitä kaksin elävänä parina, joka EHKÄ kenties mahdollisesti saa lapsen. Joskus. Tai sitten ei. Nykyisin taitaa tosiaan olla enemmän adoptiohalukkaita pariskuntia kuin tarjolla olevia lapsia.

Tilaisuus kestää puolitoista tuntia. Kävelemme ulos kauniiseen, syksyiseen iltapäivään keltainen perhelomake käsissämme. Kyselen varovaisesti Vyötiäisen tunnelmia, koska luulen hänen lannistuneen kaikesta tästä loiset-hepatiitti-kiintymysuhdehäiriö-pitkäodotus -puheesta. Mutta hän tuntuu jollakin kummallisella tavalla melkein innokkaalta. Byrokratia - kaikki mahdolliset lääkärintodistukset, rikosrekisteriotteet ja muut paperit - ei myöskään näytä vaivaavan häntä. Minut se saa repimään hiuksiani, sen kaiken paperin painon ajatteleminen.

Perhelomake on nyt pöydälläni. Se saa levätä siinä hetken ja toipua matkastaan.

12 kommenttia:

  1. Heips!
    Meillä on alkuinfo edessä 16.11. Oli mielenkiintoista saada hieman edes valaistusta mistä siellä puhutaan. Tsemppiä teille tällä pitkällä tiellä!

    Tanja

    VastaaPoista
  2. Ajattele niitä paperihommia adoptioraskauteen liittyvinä asioina. Eihän se biologinenkaan lapsi äidille ihan helposti tule : )
    Jos tunnet epävarmuutta kovin, se voi olla sosiaalityöntekijästä negatiivinen asia. Jos kuitenkin haluat äidiksi, sinun pitää kertoa se virkailijalle. Hänen pitää luottaa, että olette valmiit pärjäämään sen lapsen kanssa : ) Omat tunteet tietysti pitää käydä läpi, ovat ne mitä tahansa ja olla rehellinen.

    VastaaPoista
  3. Hih, siellä me olimme saman päivän aamuna viimeisessä neuvonnassa.

    Heideken on vanha synnytyssairaala (varmaan tiesitkin tämän). Olen joskus tukihenkilötoiminnan (MLL toimii samassa rakennuksessa PeLan kanssa) aloittaessani saanut pienimuotoisen opastetun kierroksen, mielenkiintoinen historia kauniilla rakennuksella.

    Onnea adoption alkutaipaleelle. Ja vaikka sanotaankin, että lasta ei voi luvata, niin toivoa ei pidä menettää. Itsekin tiedän tämän tosiasian, mutta en pystyisi olemaan näinkään positiivinen, mikäli ajattelisin, että mitä jos.. parempi vain luottaa, että sitten kun... :).

    VastaaPoista
  4. Tanja: kiitos kommentista + vierailusta! :) Tilasin muuten blogisi blogilista.fi:stä! Hienoja kuvia sinulla.

    Tuo alkuinfo oli tosiaan ihan perusjuttua, sellaista mihin uskon useimpien tilaisuuteen tulleiden perehtyneen kotona netin äärellä. Mutta tietysti tavallaan se on hyvä, että lähdetään liikkeelle nollasta, koska mukana saattaa tietysti olla joku, joka ei ole asiaa niin selvitellyt.

    Itse olin tavallaan helpottunut, ettei siellä joutunut sanomaan mitään, esittelemään itseään tms. Kuvittelin, että jotain sellaista olisi saattanut olla, mutta ei ollut. Ihan hyvä, kyllähän sitä varmaan myöhemmin tulee enemmän kuin tarpeeksi. :)

    Mayo: pahin paperiahdistus on ohi. Ei niitä nyt kauheasti sittenkään kai ole, rikosrekisteriote, virkatodistus ja lääkärinlausunto. Pitää kai ajatella, että yksi askel kerrallaan. Jos alkaa ajatella KOKO paperisotaa kaikkineen, niin sitten voi jo tuntua huimalta. ;)

    Tietysti se voi olla, että epävarmuuteni on haitta, tai muodostuu sellaiseksi neuvonnassa. Toisaalta uskon monen asian voivan muuttua tämän "väliajan" (= aika alkuinfon ja 1. neuvonnan välissä) mentyä ohi ja prosessin pyörähdettyä käyntiin. _Nyt_ tietysti moni asia tuntuu toivottoman pitkältä polulta. Mutta kun se on alkanut, niin olo voi olla toinen.

    Emppu: olemme samoilla käytävillä siis kulkeneet.. :) Tavallaan hullua ajatella.. ehkä jonain päivänä lapsemme leikkivät yhdessä, tai tapaamme jossain adoptiovanhempien ja -lasten meetingissä. Sitä on aika hurjaa ajatella. Teillä ainakin on asiat nyt todella hyvin, kun tiedätte että teitä puolletaan ja asia oikeasti etenee. Siitä olen iloinen puolestanne! Nyt saa jo luvan kanssa katsoa YouTuben adoptiovideoita, tässä kohtaa ne eivät ainakaan teidän kohdalla innosta _katteettomaan_ haaveiluun.. :)

    VastaaPoista
  5. Empulle vielä Heidekenistä: tiedän tosiaan sen synnytyssairaala-taustan. Itse asiassa turkulaisista ystävistämme hyvin moni on nähnyt päivänvalon juuri Heidekenillä ja on ylpeä siitä. ;) Meillä mieskin on Turussa syntynyt, mutta TYKSin puolella. Hänet tosin keisarileikattiin tähän maailmaan, siksi kai TYKS?

    Tavallaan harmitti ja nolotti, kun en pystynyt rakennuksen ulkonäöstä tunnistamaan sen valmistumisaikaa! Tässä se taas nähdään. :( Onhan näitä koulussa opetettu aikoinaan, mutta ei silmä sano eikä aivo ajattele.

    VastaaPoista
  6. Hei, taisimme olla samassa infotilaisuudessa :). Sattumalta jollain hakusanalla google toi minut tänne. Meillä perhelomake odottelee olohuoneen sohvapöydällä ja lääkäriajat on jo varattu. Tästä se lähtee...

    VastaaPoista
  7. Kvaak! Kiitos paljon viestistäsi! Onpas todella hassua, mutta myös ilahduttavaa ajatella, että siinä samassa huoneessa olleista joku eksyi tänne epätietoisen blogiin.. :) Maailma on pieni!

    Minä olen tosiaan se varmaan kaikkein vanhin niistä naispuolisista osanottajista, istuimme miehen kanssa siellä huoneen nurkassa..

    Me emme vielä ole lääkäriä varanneet, mutta ajattelin kyllä tässä aktivoitua. Vyötiäinen sanoi (ehkä) saavansa sen T-lausunnon työpaikkalääkärinsä kautta - se pitää vielä selvittää. Itse ajattelin mennä yksityiselle

    VastaaPoista
  8. Pieni on maailma tosiaan. Hakusana, jolla tänne löysin taisi olla "pela perhelomake", koska sen täyttäminen oli tämän illan projektina. Saatiin juuri tehtyä se, vaikka osaan kysymyksistä oli tosi vaikea vastata.

    Me istuimme ikkunan puolella pöytää suurinpiirtein keskivaiheilla tai siitä vähän vasemmalle. Pitkä mies ja mulla tummat/punaiset lyhyehköt hiukset. Vähän päälle kolmenkymmenen ollaan.

    Mä olen varannut lääkäriajan yksityiseltä, mutta mies saa todistuksen työterveydestä. Mäkin kysyin, mutta tuli aika tiukka ei vastaukseksi...

    VastaaPoista
  9. Kvaak, minä muuten osaan nyt melko todennäköisesti sijoittaa sinut, eli niin sanotusti tiedän "kuka" olit! :) Ja se johtui juuri niistä hiuksista. Ihailin nimittäin niitä - minulla oli vähän aikaa sitten suoranainen vimma kokeilla lyhyttä tukkaa ja kokeilinkin, mutta aika epäonnistunein seurauksin. Ja sen vuoksi kai vieläkin vilkuilen, kun näen jonkun hyvännäköisen lyhyen kampauksen, joka oikeasti sopii ihmiselle.

    Toivottavasti saitte perhelomakkeen täytettyä. Se kohta oli kyllä melkoinen, se "miksi haluatte lapsen". Hehe, tilaa vastata ruhtinaalliset pari riviä! Huh! Kiinnostaisi tietää mitä ihmiset noin yleisesti ottaen kirjoittavat siihen, mutta se jääköön salaisuudeksi, jonka vain PeLa tietää. Ja jatkaakohan moni perusteluja jollain erillisellä paperilla.

    VastaaPoista
  10. Heh, olin juuri edellisenä päivänä ollut kampaajalla. Tosin tukka on pysynyt melko samanlaisena jo pidempään ja tykkään itsekin siitä, kun on niin helppo :).

    Lomake tuli täytettyä ja tuon pahan kysymyksen lisäksi päänvaivaa tuottivat ne kysymykset siitä, milloin olemme alkaneet ajatella perheeseen lasta ja milloin adoptiota on alettu miettiä. Meillä on vähän poikkeava tilanne, koska olen tiennyt lapsettomuudestani jo teini-iästä asti, eikä hoitomuotoa ole. Olen siis esitellyt adoptioasian jo seurustelun alkumetreillä miehelleni ja myös pitkä odotusaika on ollut tiedossa. Nyt oli molempien mielestä sopiva hetki aloittaa prosessi, vaikka toisaalta kuume alkaa kasvaa ja toivoisi asioiden tapahtuvan vähän nopeammin... Eipä sitä kuitenkaan voinut ryhtyä tähän ennen kuin molemmat olivat sitä mieltä, että lapsi voisi tulla vaikka aika pian :).

    VastaaPoista
  11. Onnea lomakkeiden kasaamiseen. Voin kertoa, että kun se pino on lopulta kasattu karttoineen ja lääkärinlausuntoineen, ja kun sen postimerkin länttää siihen päälle ja pudottaa laatikkoon, -se on hieno tunne.

    Ps. Kandee ottaa itselleen kopsut kaikista lomakkeista ja liitteistä. Ne toimii sekä muistoina, että varmistuksena :)

    VastaaPoista
  12. Hei mitä teidän adoptiotaipaleelle kuuluu? Olin aina niin iloinen kun sulta tuli usein postauksia ja nyt on ollut hieman hiljaiseloa... Olisi kiva kuulla mihin olette päätyneet ja muutenkin. Mukavaa keväänodotusta! Toivottelee ehkä liian utelias Green Turtle

    VastaaPoista