Äiti lainausmerkeissä

Tässä blogissa pyrin ajoittain purkamaan mustia ajatuksiani. Mustat ajatukset ovat adoptioon liittyviä pelkoja, epäilyksiä ja huolia. Harvassa paikassa niistä oikeastaan pystyy puhumaan vapaasti. Sitä ei kuolemakseenkaan haluaisi loukata adoptioperheitä, eikä myöskään kärsiä syyllisyyttä omasta kehnoudestaan. Onneksi siis on olemassa anonyymi blogi!

Yksi musta ajatukseni koskee mahdollisen adoptioäitiyteni laatua. Olisiko se äitiyttä, vai päädynkö vain olemaan "äiti"? Kuuluvatko lainausmerkit sanassa silloinkin, kun puhun lapselle? "Tule tänne, kyllä 'äiti' auttaa". Olisinko äiti - vai vain yksi uusi hoitaja ehkä jo pitkässäkin hoitajien rimpsussa?

Nämä ajatukset ovat yllättäviä itsellenikin, sillä niin pitkään - jo ennen lapsettomuutta - olen ymmärtänyt äitiyden jonain ihan muuna kuin vain biologisena suorituksena. En voi pitää todellisena äitinä ihmistä, joka vain synnyttää - minulle äitiys on lapsen hoitamista, kasvattamista ja lapsen rinnalla elämistä. Aivan samoin tarvitaan lapsen siittämiseen vain yksi siittiö - isänä oleminen taas on jotain aivan muuta. Miksi siis nämä ajatukset, mistä tummasta paikasta ne tulevat ja tunkevat pintaan?

Tulisivatko lainausmerkit puheeseeni myös silloin, kun puhuisin lapsestani? Entä jos koko vaivannäön tulos olisi jonkinlainen aikuisten kotileikki?

Tuntuu pahalta kirjoittaakin näitä asioita. Mutta ne on pakko saada ulos.

Vieras muuttuu omaksi vain yhdessä elämällä. Ehkä.