Aamusta varhain tartuin minä kännykkään ja soitin. Sormet tuntuivat kovin jäykiltä ja kylmiltä - jännitti! Nyt jälkeenpäin ihmettelen mitä oikein odotin kuulevani luurin toisessa päässä? Pilkkaavaa ivanaurua tai toteamuksen, että sinusta nyt ei ainakaan tule adoptiovanhempaa, älä edes haaveile sellaista?
Virkailija oli asiallinen ja kyseli meidän iät ja lapsettomuustaustan. Siinä mielessä tietysti vähän masennuin, kun tuli tästä ikäasiasta puhe ja siitä, kuinka se vaikuttaa meidän prosessiin - mutta tiedänhän itsekin, ettemme ole nuoria. Kai se oli odotettavissa, ettei korkea ikä ole mikään suositus näissä kuvioissa.
Ikävä kyllä seuraava alkuinfo on vasta marraskuussa! Itse asiassa tänään olisi ollut yksi, mutta siihen emme tietenkään päässeet tällaisella varoitusajalla. Se marraskuun alkuinfo on Helsingissä. Kyselin mahdollisuuksia saada näitä infoja Turkuun ja vasta puhelun päätyttyä tajusin, että luultavasti se lykkäisi infoa vielä pitemmälle ja sitä en tahdo. Jos se vaatii Helsinkiin menemistä, niin täytyy sitten kai mennä. Ainakin jos se Turun info on vasta joskus joulukuussa tai ensi vuoden puolella.
Toivottavasti neuvonnat eivät rutiininomaisesti ole aina Helsingissä. Meiltä on Helsinkiin 200 kilometriä ja onhan se nyt jonkinmoinen matka ja järjestelykysymys.
Harmitti, kun unohdin kysyä onko neuvontoihin pitkä jonotusaika. Mietin pitäisikö soittaa uudemman kerran ja kysyä. Olisi mukavaa tietää onko meillä realistisia mahdollisuuksia (ottaen huomioon ikämme ja mahdollisen jonotusajan) pitää tätä unelmaa hengissä.
Toivottavasti en antanut itsestäni omituista tai neuroottista kuvaa. Pelkään nauraneeni kähisevällä äänellä ja olleeni tekopirteä. Puhuin lisäksi hölmösti "virallisista tahoista", kun viittasin sosiaaliviranomaisiin ja PeLaan. "Viralliset tahot" mainitsin pariinkin otteeseen puhelun aikana, kun yritin selvittää miksi vasta nyt hakeuduimme adoptioneuvonnan piiriin. Puhuin siitä, kuinka korkea kynnys oli ja kuinka yritin ensin itse selvitellä tunteitani ennen "virallisten tahojen" ottamisesta mukaan.
Onnittelut ensimmäisestä askeleesta! Siitä se lähtee etenemään.
VastaaPoistaKiitos Vilmaliina! :) Ensimmäinen askel tosiaan on otettu, mutta tietysti tässä on yhä vain se ikävaraus. Täytyy sitten katsella ja kuunnella, mitä meille varattu sosiaalityöntekijä sanoo. Minulle nimittäin on kirkastumassa, että Kiina olisi meidän maa - monestakin syystä. Mutta jonot sinne ovat pitkiä, odotusaika yli 4 vuotta. Eli en sitten tiedä kuinka se menee yksiin meidän ikämme kanssa. Varsinkin kun en tiedä kuinka pian alkuinfon jälkeen pääsemme aloittamaan neuvonnat.
VastaaPoista