Tänään ostoksilla uskon nähneeni adoptioperheen. Pelkään olevani yksi niistä "tuijottajista", jotka varmaan vaivaavat adoptioperheitä, joten yritän aina katseissani olla hienotunteinen, välttää suoraa toljotusta, katsella vaivihkaa vain, hymyillä varovasti. Nyt asian tultua omalta kohdaltani ajankohtaiseksi olen yrittänyt silmillä hakea näitä perheitä - en tiedä miksi? Ehkä vakuuttaakseni, että hei sellaista oikeasti on, sitä tapahtuu, se on mahdollista. Ja että se voisi siis olla mahdollista meillekin, jos kerran nuo ihan tavallisen näköiset ihmiset ovat myös saaneet lapsen tällä tavoin.
Ensimmäisen kerran taisin törmätä kansainväliseen adoptioon 90-luvulla, Turussa McDonaldsilla. Näin noin kolmi-nelikymppisen pariskunnan kahden kiinalaista alkuperää olevan tyttösen kanssa. Katsoin, huomasin, hymyilin. Tytöt olivat suloisia ja vanhemmat vaikuttivat niin onnellisilta. Heidän lapsensa ovat nyt jo saapumassa teini-ikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti