Viime viikkoina olen kehittänyt kummallisen leikin. Puhun nimittäin koiristamme adoptiotermein. Tarkoituksena ei ole rinnastaa koiriamme adoptiolapsiin, vaan ottaa keskeisimmät adoptiokäsitteet suvereenisti haltuun ja osaksi luontevaa keskustelua. Näin olen yrittänyt tehdä Vyötiäisen vuoksi ja itseni.
Juttelen Vyötiäiselle siitä, kuinka koirilla on "oikeus surra menettämäänsä" ja tehdä se "rajustikin". Pohdiskelen myös mahdollisia kiintymyssuhteen häiriöitä - no, takertuvuutta meillä ainakin esiintyy ihan oikeasti, lähinnä se kohdistuu minuun. Koirien tulot meille ovat minun kielessäni hakumatkoja. Ihastelen hakumatkojen sujuvuutta ja koirien rauhallisuutta siinä tilanteessa ja tähdennän Vyötsille, ettei niin suinkaan aina (juuri koskaan) ole asian laita. Olisi voinut olla toisin, itkua ja parkua ja kolmen päivän täydellinen apatia.
Kaikesta naurettavuudesta huolimatta tämä on omalta osaltaan tuonut adoptiosanaston arkeemme. Täytyy vain olla varovainen, ettei myöhemmin adoptioneuvonnassa höläytä ilmoille tätä pikku detaljia - osakkeemme saattaisivat laskea siitä.
Adoptioterminologian ujuttaminen arkeemme vie kuitenkin vain osan aikaani. Lopun aikaa selailen vanhaa tietosanakirjaa kohdasta Filippiinit ja tutkiskelen internetin antia aiheesta. Filippiineillä on melkein 90 miljoonaa asukasta. Saariryhmä on nimetty Espanjan kuninkaan Filip II:n mukaan - espanjalaisethan pitivät jöötä Filippiineillä 300 vuoden ajan.
Tunnustuksia
Huomasin saaneeni Beautiful blogger tunnustuksen Rouva M:n lisäksi myös Green Turtlelta. Kiitos molemmille, tunnustus maittaa aina ja ilahduttaa tuoretta bloggaajaa. Nyt siis itse haasteeseen, jossa piti kertoa seitsemän asiaa itsestään.
1. Olen vasenkätinen.
2. Olen ollut "extrana" kotimaisessa elokuvassa.
3. Minulle on tehty aikuisena poskihampaiden oionta.
4. Kadehdin ihmisiä, joilla on suuri suku serkkulaumoineen.
5. Pesen hiukseni pelkästään shampoolla.
6. Rakastan joulukorttien tekemistä!
7. Tunnen irrationaalista syyllisyyttä luottokortin käyttämisestä, vaikka aina olemme maksumme maksaneet ajallaan. "Ja Visa-puolelta, kiitos" ovat sanat, jotka nostavat kummallisen nolostuksen punan poskille.
Kahdeksantena voisin vielä mainita olevani todellinen tumpelo tietokoneiden kanssa. En nytkään onnistunut saamaan Beautiful blogger-kuvaa tähän postaukseen!
Tuo adoptioterminologian käyttö oli meilläkin odotusaikana hyvä tapa työstää teemaa. Päädyimme sn-adoptioon, jolloin ryhdyin viljelemään "erityistarpeinen"-termiä oikein urakalla: linkkaavaan sorsaan ("kato, tuolla menee sn-sorsa!"), paperirullaan, jonka liimataitosta ei saa irti ("erityistarpeinen keittiörulla") tai auenneisiin kengänhauhoihin ("aina näiden sn-kengännauhojen kanssa on niin hankalaa"). Näistä tuli meidän perheen sisäpiirivitsejä :-). Erityistarpeisuuden mörkö kuitenkin pakeni, kun sanaa viljeltiin koko ajan ja samalla jokin osa aivoista työsti asiaa eteenpäin. Loistokeino, jatka ihmeessä :-)
VastaaPoistaKuulostavat hauskoilta nuo sn-sorsat ja sn-paperirullat. :) Minusta on mahtavaa - ja samalla viisasta - käsitellä asiaa humoristisellakin tavalla. Muutenhan tästä elämästä tulee aika ryppyotsaista puurtamista, eikä asioiden sisäistäminen tai niiden hyväksyminen välttämättä sekään parane.
VastaaPoista