torstai 16. syyskuuta 2010

Pieni hyvä uutinen!

Ilmoittauduimme alkuinfoon, joka - valmistautukaa järisyttävään yllätykseen - onkin jo lokakuun 6. päivä! Olin surrut jo sitä, että aloitus menisi marraskuulle ja Helsinkiin. Nyt sen sijaan pääsemme Turkuun ja vielä kuukautta odotettua aiemmin. Tätä kannattaa hehkuttaa. Voitto on pieni, mutta voitto kuitenkin. Jokaisesta pienestä positiivisesta asiasta jaksaa ilahtua ja pitää ilahtua, sen tiedän: ne kirjavoittavat odotuksen harmaita päiviä.

Vyötiäinen yllättää - taas kerran

Keskustelimme Vyötsin kanssa mahdollisista kohdemaista. Yllätys yllätys, hän tuntuu kallistuvan vahvasti Filippiinien suuntaan. Mies sanoo myös, ettei mahdollisen tulokkaan sukupuolella ole hänelle väliä ja itse asiassa minäkin olen jo päässyt "poikapelostani"! Kuvittelin ja pelkäsin, etten osaa kasvattaa tasapainoista miestä, koska poikien maailma on minulle niin vieras. Vartuinhan kuitenkin naisvaltaisessa kodissa, jossa isä ei turhan paljon viettänyt perheaikaa vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.

Sitten ajattelin taas kerran, etten voi olla ainoa tässä asemassa oleva adoptiokokelas. Isien tiivis läsnäolo perheissä ei oikeastaan ole kovinkaan vanha keksintö. Ikäluokkani ihmisten joukossa on monia naisvaltikan alla kasvaneita. Ja siinä vain kasvattavat lapsiaan, olivatpa he sitten poikia tai tyttöjä. Joten jos he, niin miksi en minä?

Kiitos ja kumarrus - palaan asiaan

Rouva M. antoi ihanan tunnustuksen lapsenkengissään taapertavalle blogilleni. Kiitos suuri siitä! Palaan varmaan viikonlopun aikana tunnustukseen sisältyvään haasteeseen ja olisipa sekin mukavaa, kun saisi ähellettyä kauniin tunnustuskuvan tänne blogini etusivulle.

4 kommenttia:

  1. Voisi luulla ettei pitkässä odotuksessa yksi kuukausi sinne tänne tunnu missään, mutta kyllä se kuukausi vaan voi tuntua ikuisuudelta. Siksi on tosi hienoa että pääsette infoon jo aikaisemmin kun alunperin luvattiin. Tsempii infoon!

    VastaaPoista
  2. Onnea oikein paljon. Infoaikahan on ihan jo ovella : )

    Naisethan ne on iät ja ajat kasvattaneet pojat ja tytöt. Älä murehdi tuommoisia, prosessi käy muuten liian raskaaksi : )

    VastaaPoista
  3. Meillä on viimeinen neuvonta tuona aamupäivänä (Turussa), hih :).

    VastaaPoista